15.9.2004 | 20:37
Varmaan tietöistä johtuen Kaupinkadun ja Teiskontien risteyksen liikennevalot olivat äsken lievästi sanottuna sekaisin. Vihreä valo vaihtui solidaarisesti yhtäaikaa sekä neljälle autokaistalle että risteäville kahdelle suojatielle. Joku onneton papparainen näytti hieman kärsivältä keskikorokkeelle blokattuna autovirran suhistessa ohi kummaltakin puolelta, vaikka vihreä ukko oli ruudussa...
Anyway, nyt alkoi neljän päivän viikonloppu kiitos risteilemään (=hermolomalle) lähtevien opettajien!
Päivän soundtrack: Trance Nation - Harder

13.9.2004 | 20:14
Ahdistaako? Ainakin philadelphialaisella Luke Chuehilla on ollut depressio päällä, kun on kuviaan piirrellyt. Oma suosikkini toiseksi viimeisin, eli se jossa on karhu ja ovi seinässä... (Lähde: Pingstate)

9.9.2004 | 18:06
Tein sijoituksen populaarikulttuuriin ostamalla molemmat Quentin Tarantinon Kill Bill-leffat. Kakkonen on vielä tähän asti jäänyt jostain syystä katsomatta, mutta nythän senkin aukon yleissivistyksessä voi korjata (tämä ilta on pyhitetty Morsiamen kostolle). Samalla on hyvä vähän parannella flunssan ja eilisillan baarikeikan seurauksia...
Päivän soundtrack: Infinite Mass - The Thief

7.9.2004 | 22:43
Kylläpäs tuleekin taas hyvää musiikkia Ylex:n tiistain tanssi-illassa! Harmi vaan kun ei useinkaan muista avata raadiota enää näin myöhään, paitsi joskus harvoin Orkidean iltoina (joka kuun kolmas tiistai). Nytkin DJ Erkko heittää aivan kipeän hyvää electro-housesettiä... \o/

5.9.2004 | 14:56
"Keimo veti kaksi askia Voimariinia päivässä ja sai sydänkohtauksen 44-vuotiaana. Nyt se pukkaa koiranputkea", valittelee Iida Lypsykone, 82, Karjaalta, vanhapoikansa kohtaloa. Hän ja joukko muita ylipainoisia aikoo haastaa Valion oikeuteen voin virheellisestä mainonnasta. Lehti kertoo parhaat uutiset! =)
päivän soundtrack: DigitallyImported.com

4.9.2004 | 13:37
Tein muutaman laitepäivityksen tietokoneeseeni. Vanha rullahiiri vaihtui Logitechin langattomaan ja optiseen MX700-malliin ja vanhan 40 GB kovalevyn rinnalle tuli Maxtorin 80 gigainen. Uusi rotta on kyllä itseni kaltaisen laiskan käyttäjän unelma, sillä hiiren kahdeksaan nappiin voi ohjelmoida lähes mitkä tahansa pikatoiminnot. Lisäksi lähettimessä on lataustelakka, joten pattereitakaan ei tarvitse juuri uusia.
päivän soundtrack: Faithless - I Want More Part 1&2

1.9.2004 | 17:25
Minne tietokone hävisi? Applen uunituoretta iMac G5 -mikroa kuvaa varmaan parhaiten sana kompakti, sillä kaikki komponentit on upotettu kahden tuuman paksuisen näytön (17" tai 20" laajakuva) sisään mukaanlukien virtalähde ja CD/DVD-asema! Ominaisuudet ovat hyvin kattavat ja lisäpotkuakin luvataan reilusti edelliseen iMaciin verrattuna (varsinkin näytönohjaimelta). Voisin kuvitella G5:n tulevan olemaan aika suosittu valinta varsinkin työntekoon (ellei G4:n ufo-look ole pelottanut asiakkaita).

29.8.2004 | 20:17
Huomenna alkaa opiskelu taas oikein täydellä teholla. Onneksi sain kaikki perusopinnot jo viime vuonna luettua, joten nyt voi täysillä keskittyä ohjelmistotuotannon suuntaaviin (kurssien valinta oli helppoa: kurssitaulukossa CTRL+F, hakusanaksi ohjelmointi ja ruksi kaikkien osumien kohdalle =p). Lisäksi ekan periodin ohjelmassa on pari liiketalouden puolelta napattua kurssia. Eli kokonaisuudessaan:
-- Ohjelmointitekniikka 3 ov
-- Tietokanta- ja käyttöliittymäohjelmointi 3 ov
-- Laatujärjestelmät ja laadunhallinta 2 ov
-- Talousaueiden maailma 2 ov
Päivän soundtrack: Radio Unity 7/2004

16.8.2004 | 10:50
Jos joku on opiskelijahuumoria, niin tämä: Live Pac-Mania New Yorkin Greenwich Villagessa! Tapahtuma järjestettiin keväällä ja siihen osallistui 10 paikallisen yliopiston opiskelijaa Yksi oli pukeutunut pallukoita kerääväksi Pac-Maniksi ja neljä kummituksiksi, joiden tehtävä oli jahdata juustomiestä. Sitten vaan ukot juoksemaan pitkin ennalta sovitun pelialueen katuja ja keräämään pisteitä. Jottei touhu olisi mennyt ihan kaoottiseksi, viisi muuta opiskelijaa ohjasivat matkapuhelimien avulla pelaajia. Kuuden "kentän" jälkeen high score oli 2230 ja pisin peli kesti 42 minuuttia! Voin jo melkein sieluni silmin nähdä vastaavan pelin Hervannan keskustassa... =)

15.8.2004 | 16:04
Eilen illalla soitti Ratinan stadionilla Suomen toiseksi suurin instituutio heti Kekkosen jälkeen eli Eppu Normaali, ja pitihän sellainen ihme käydä katsomassa. Yleisön (n. 25000) keski-ikä oli varmaan samaa luokkaa kuin esiintyjienkin (tiedättehän, kolmenkympin kriisin kourissa kituvia ihmisiä, jotka haluavat osoittaa vielä olevansa nuoria kapinallisia heilumalla pikkusievässä korvatulpat korvissa), mutta onneksi itse bändin soitto oli edelleen rautaa! Keikka kesti kaikkineen 2,5 tuntia ja huipentui kahteen encoreen, joissa kuultiin yhteensä aika harvinaiset kahdeksan kappaletta! =) Erityismaininnan voi antaa loistavasta äänentoistosta, joka potki lujaa menemättä kuitenkaan missään vaiheessa kipurajan yli! Kuvia.

18.7.2004 | 21:50
Tammerfest 2004 alkaa olemaan pikkuhiljaa pulkassa ja univelka painaa niskassa. Tuli käytyä lauantaina Ratinan puiston pääkonsertissa, jossa esiintyivät Neljä Ruusua, CMX, Kotiteolllisuus ja viimeisiä keikkojaan heittävä Tehosekoitin. Ruusut jäivät tällä kertaa näkemättä aikaisen esiintymisajankohdan (klo 15.15, ei hyvä aika rokinsoittoon), mutta muut bändit heittivätkin sitten sitäkin tiukempaa settiä! Lisäksi koko päivän paistanut aurinko ja virvoitusjuomat lämmittivät mukavasti runsain joukoin paikalle saapuneen juhlakansan mieltä, jonka pystyy huomaamaan myös räpsimistäni kuvista. Huoh, nyt unta palloon kunnolla ja huomenna taas innolla töihin!
Päivän soundtrack: CMX - Elokuun kruunu

3.7.2004 | 15:06
Jos vaihteeksi vähän bloggailisi. Nahka on yhtä vaalea kuin keväälläkin kiitos ilmojen herran ja työaikataulujen. Juhannusta tuli vietettyä Akin mökillä ja todistusaineistoa siitä (ja monesta muustakin) löytyy tyttöjen väsäämästä kuvagalleriasta. Jim oli vetänyt ässän hihastaan vaihtamalla moottoripyöränsä uuteen veneeseen, jolla tietenkin piti käydä sitten kruisailemassa sekä vetämässä rengasta ja suksia perässä. Tämänpäiväisen Tampereen keikan missiona on osallistua Heikin tupaantulijaisiin Jankassa, tosin kiire vaivaa kun huomenna pitää olla jo klo 14 taas virkeänä työpaikalla. Seuraavan kerran Tampester kutsuu luultavasti Tammerfestin aikoihin, jos yrittäisi mennä katsomaan Ratinaan CMX:ää, Neljää Ruusua ja uraansa lopettelevaa Tehosekoitinta!
Päivän soundtrack: Cheek - Räplaulajan vapaapäivä

16.5.2004 | 13:59
Blögi jää nyt muutaman kuukauden kesätauolle. Pyrimme projektin toisen ylläpitäjän, Akin, kanssa pitämään palvelimen toiminnassa kesän yli tarpeen mukaan... Kaunista kesää kaikille!

14.5.2004 | 11:20
Jottei menisi elämä liian vakavaksi, niin lyödään kehiin muutama hassunhauska linkki. Joko naurat tai sitten itket ja naurat. (Lähteinä mm. Tarina ja Pinseri):
- Explorator Retis Universalis ja muut tietokonetermit latinaksi
- Mäyrät ovat päätyneet mm. jammaamaan Keskimaahan
- Taas kiusataan viatonta pikkupoikaa
- Onko Kubrickin klassikko Hohto jäänyt katsomatta? Korjaa aukko sivistyksessä 30 sekunnissa
- Tee työtä, jolla on tarkoitus? Liity Sotavoimiin ja näe maailmaa!
- Ihmisten ampuminen jousipyssyllä on taitolaji (ja addiktoivaa)

12.5.2004 | 16:25
Sain tänään palautettua viimeisen koulutyön (Extreme Programmingia käsittelevä referaatti) tältä keväältä, joten nyt voi aloittaa lyhyen kesäloman vieton! Viikonloppuna tiedossa on ilmeisesti vähän päättäjäisiä ja tiistaina pitäisi lähteä taas tutustumaan työelämään UPM-Kymmenelle.
Päivän soundtrack: Milla Lehto (Ever/Pussy) - My Satisfaction

10.5.2004 | 15:54
Suomen Virallisen Huumekeisarin titteli nyt sitten näemmä siirtynyt Jussi Ahteelta kansanedustaja Rosa Meriläiselle. Tomera tamperelainen sanoo asiat muutenkin niinkuin ne ovat, kuten suora lainaus hänen blogistaan osoittaa:

Miten ihminen osaakin olla rauhallinen lähes sadan kiukkuisen eläkeläisen edessä ja kertoa, etten ole heidän eläkkeidensä eteen mitään tehnyt, enkä lupaa jatkossakaan tekeväni. Ainakaan en sanonut, että tämä asia on tärkeä ja siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Tuskin myöskään keräsin rehellisyydellä irtopisteitä.

Taisi loppua Rosalta urakehitys lyhyeen, mutta asenne on ainakin kohdallaan! =D

7.5.2004 | 11:58
Ei tarvitse Tapaninkaan (kuvassa) enää paljon reitittimiä viritellä, sillä eilen käytännössä loppui lokakuusta asti kestänyt CCNA-kurssi! Yli puoli vuotta, 37 moduulitenttiä, 4 loppukoetta, 4 case studya, kymmeniä labratöitä, satoja työtunteja, verta ja kyyneleitä 10 opintoviikon eteen, mutta kyllä nyt tuntuu hyvältä... Ensi viikolla vielä yksi tentti ja sitten kesäloman viettoon!
Päivän kesäsountrack parin vuoden takaa: Roger Sanchez - Another Chance

Kuva: Hessu

5.5.2004 | 23:57
Jääkiekon MM-kisojen ehdottomasti paras peli tähän mennessä päättyi juuri äsken. Ei voi nykymallin mukainen lätkä enää paljon viihdyttävämpää olla kuin Tsekin ja USA:n välieräkamppailu, joka tarjosi oikeata taitokiekkoa koko 60 minuuttia ja vielä jatkoajankin. Altavastaaja USA:n voittoon päättyneessä rankkarikisassa erikoista oli se, että vasta yhdeksäs mies onnistui maalinteossa (kolme tolppalaukausta ja yksi ylärima)! Toivottavasti Suomen peli ei mene ihan yhtä tiukaksi huomenna...

4.5.2004 | 19:30
Mikä onkaan mukavampaa kuin oman nimen mukaan nimetty sairaus. Nyt sellainen on mahdollista hankkia Dr. Unheimlichin vitsausrekisteriin. Egyptistä hankittuun Riston tautiin on onneksi lääkkeet keksitty. (Lähde: Brainal Meltdown)

Doctor Unheimlich has diagnosed me with
Risto osis
Cause: Egyptian curse
Symptoms: squawking, flatulence, tallness, sniffing
Cure: take three purple crystals before going to bed

3.5.2004 | 22:13
Tulevan kesän festareille on tullut jo jonkun verran bändikiinnityksiä. Saa taas nähdä ehtiikö töiltä oikein mihinkään, mutta ainakin seuraavanlaista olisi tarjolla:

  • Provinssirockissa vetonaulana on David Bowie, muita mielenkiintoisia ovat mm. omalaatuiset (siis hyvässä mielessä) elektropoppibändit Groove Armada ja Air. Lisäksi The Roots, Black Eyed Peas ja kotimaisista mm. DJBB.
  • Himos Festival jatkaa perinteisellä Suomirock-linjalla, esiintyjinä ainakin Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Neljä Ruusua, Kotiteollisuus, Jonna Tervomaa sekä J. Karjalainen Electric Sauna. Lisäksi Ismo Alanko, jonka soittolistan saa yleisö äänestää netissä!
  • Suurimman ja kauneimman, Raumanmeren Juhannuksen, esiintyjiä ei viitsi edes luetella. Paikalla ovat suurinpiirtein kaikki Suomen merkittävät yhtyeet. Konemusiikin ystäviä ilahduttaa varmasti Mecano Beach ja Screen Club.
  • Ilosaarirockissa on aika rankka setti tänä vuonna, sillä kovien kotimaisten lisäksi mukana on kymmenkunta ulkomaalaista heavy-pumppua.
  • Perinteisesti kesän lopettavaan Ankkarockiinkin on saatu jo nyt kovia kiinnityksiä, kuten The Cardigans, The Darkness ja Bloodhound Gang.

Varmaan kaikkien mahdollisten kesätapahtumien tiedot löytyvät osoitteesta festarit.com =)
Päivän soundtrack: Scandinavian Music Group - Helsinkiin

2.5.2004 | 15:51
Työläisten juhla alkaa taas olemaan pikkuhiljaa pulkassa. Perjantaina pohjat Koivistonkylässä, Suomen peli videotykiltä, sieltä Sokeriin, jatkot hyvässä seurassa ja seitsemän aikoihin aamulla nukkumaan. Eilinen oli aika slow motionia ja tänään pitäisi alkaa taas miettimään kouluhommia. Kymmenen sivun raportti ohjelmistojen tuotannosta, JavaScript-harkka ja Ciscon final- ja työkoe odottavat vieläkin tekijäänsä. Ostetaan motivaatio (halvalla)!

29.4.2004 | 23:15
Monenlaisia tietokonekotelon modauksia olen nähnyt, mutta en vielä tällaista. Tanskalainen jannu on kasannut koneensa itse tehdyn panssarivaunun pienoismallin sisään! Sivuston kielenä on vähän hankalan oloinen danska, mutta kuvista selviää että vaivaa on kotelon eteen nähty. (Lähde: Johnny)

28.4.2004 | 16:10
"Risto kauhoo hulluna". Nimeäni kantava mainosbanneri sattui silmään Klubituksen sivuilla ja pakkohan se oli käydä katsomassa. Golden Capin kilpailussa eräs kaimani edustaa meitä kaikkia Ristoja aika menevällä tanssisuorituksellaan, jonka hyvyyttä saa sitten äänestää. Tällä hetkellä ollaan sijalla kaksi, eli huonomminkin voisi mennä! =P
Päivän soundtrack: Tomoyasu Hotei - Battle Without Honor or Humanity (Kill Bill Soundtrack)

26.4.2004 | 20:33
Pitäisi alkaa tekemään JavaScript-harjoitustyötä, eli toisinsanottuna näille sivuille alkaa luultavasti ilmestymään toinen toistansa kaameampia koodikikkareita. Täytyy varmaan tehdä etusivun kalenteri uusiksi ja luoda joitain kivoja mouseOver/Out- ja XML-juttuja sinne tänne. Saa nähdä mitä viitsii.

23.4.2004 | 10:43
Tuli käytyä keskiviikkona I-Klubilla entisessä Vanhassa Diivassa, joka tottelee nyt nimeä Mocca. Paikka on sisustettu varsin viihtyisäksi ja valoisaksi, mutta muutenkin pienestä yläkerrasta on melkein puolet lohkaistu järjettömäksi VIP-tilaksi. Sedu Koskisen teeman mukaan paikasta yritetään tehdä jonkun- laista trendihengailupaikkaa. Anyway, keskiviikkona väkeä ei ollut paljon, mutta onneksi trance-deejiit sentään heittivät hyvät setit joten illan voi laskea menneen plussan puolelle.
Taidan lähteä tästä viettämään mökkikauden avajaisia...

20.4.2004 | 22:56
Miten elokuva voi olla dramaattinen olematta varsinainen draama? Miten elokuvassa voi olla huumoria ja romantiikkaa ilman että se on romanttinen komedia? Miten elokuva voi ylipäätänsä olla hyvä, jos siinä ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään? En uskonut sen olevan mahdollista, ennenkuin näin Sofia Coppolan ohjaaman Lost In Translationin. F. F. Coppolan tyttären esikoisfilmi ei ota paineita mistään elokuvamaailman kirjoittamattomista ohjesäännöistä, vaan on ihailtavan irtonainen ja rento kuvaus kahdesta enemmän tai vähemmän eksyksissä olevasta amerikkalaisesta Tokion neonvaloissa. Lost In Translation ei muutu missään vaiheessa liian imeläksi tai kliseiseksi, vaan pysyy loppuun asti realistisena ja kursailemattomana. Hienoa.
Päivän soundtrack: DJ Orkidea YleX:n tiistain tanssi-illassa juuri nyt

19.4.2004 | 14:48
Joku kääpiö päätti sitten viikonloppuna viedä polkupyöräni pihasta. Ei ollut rosmolla oikein laatusilmää tällä kertaa, sillä kyseessä oli vähän pieneksi jäänyt kymmenen vuotta vanha maastopyörä, jossa takajarru ei toiminut kunnolla, satula oli puhki kulunut eikä toinen poljin pyörinyt kunnolla... Rahallisesti menetys oli olematon, mutta kyllä se vähän ketuttaa kun joutuu kävelemään/autoilemaan joka paikkaan.

17.4.2004 | 14:35
Jämsän Postin reikäpallojoukkue pelaili tänään vuotuisen sählyturnauksensa Tampereella tutulla menestyksellä: yksi tasapeli ja kolme tappiota. Toivottavasti tuli ainakin hyvää kuvamateriaalia, sillä heiluin videokameran kanssa katsomossa sen tiukan 1-1 tasapelin ajan.

Asiasta astiastolle, Helsingin Sanomat kertoi taannoin talousihme Kiinan mainontamarkkinoista- ja kulttuurista. Maailman suurimman kommunistivaltion pikamarssi kapitalismiin on aiheuttanut mm. seuraavanlaisia ilmiöitä:

  • Mainontaan käytettiin vuonna 1993 reilu miljardi euroa, nyt noin 12 Mrd.
  • Eniten mainostetut tuotteet ovat lääkejuomat, vitamiinit, shampoot ja ammattipalvelut. On hyvin yleistä, että TV:stä tulee peräkkäin seitsemän shampoo-mainosta.
  • Kiinassa on 90 000 mainostoimistoa, joiden mediana toimii mm. 8000 lehteä ja 3000 (!) televisiokanavaa.
  • Suosituimmat mainoskasvot ovat järjestään kiinalaisia, tämän hetken megatähtenä on maan ensimmäinen avaruuslentäjä Yang Liwei. Ulkomaisista julkkiksista voidaan käyttää lähinnä jalkapalloilijoita, kuten Ronaldoa ja David Beckhamia. Esim. Madonnasta ei juuri kukaan ole edes kuullut.
Näennäisestä markkinataloudesta huolimatta valtio valvoo hyvin tarkasti mainontaa ja sensuroi lähes kaiken joka vähänkin uhmaa vanhoillisia arvoja. Kiinan mainoksissa ihmiset ovat aina täysissä pukeissa, seksin suuntaan edes vihjaista eikä hygieniatuotteita saa mainostaa ruoka-aikaan. Sen sijaan toimittaja oli pysähtynyt katsomaan mainosta, jossa naista kidutettiin ruuvipenkissä. Tarkemmin katsottuna kyse olikin ihmisenpidennyskoneen mainoksesta!
Päivän soundtrack: Andain - Beautiful things

13.4.2004 | 23:11
Miltä näyttäisivät tämän päivän parhaat tietokonepelit, jos ne olisi tehty vuonna 1982 Atari 2600:lle? Fark.comin äänestyksen kärjessä mm. Tomb Raider ja The Sims... :P

12.4.2004 | 22:32
Vaha-animaation legendat, mies ja hänen koiransa, Wallace & Gromit saavat vihdoin oman kokopitkän elokuvansa! =D Aardman-studion (mm. Kananlento, Angry Kid) leffan nimeksi tulee
Curse of the Wererabbit ja juonesta tiedetään sen verran, että sankarit jahtaavat siinä vihannesvarasta. Euroopan ensi-ilta on odotettavissa syyskuussa 2005. Jos joku ei tiedä mistä puhutaan, niin W&G ovat tähän mennessä seikkailleet kolmessa palkitussa lyhytelokuvassa, joiden tekninen toteutus on aivan käsittämättömän tarkkaa ja yksityiskohtaista sekä huumori loistavaa.

12.4.2004 | 18:45
Pääsiäislista (kpl):
- syötyjä suklaamunia: 3
- syötyjä pippuripihvejä: 1
- syötyjä uuniperunoita: 1 (suurin koskaan näkemäni pottu)
- katsottuja elokuvia: 4
- kilometrejä auton ratissa: 540
- vanhoja armeijakavereita nähty: 7
- flunssia tulossa: 1
- tekemättömiä raportteja sivuina: 15

Niinpä niin. Kristillisen kirkon kärsimysjuhla sujui varsin rauhallisesti. Perjantai meni kestitellessä sukulaisia ja naapureita ja lauantai Mikkelissä armeija-aikaisten tuttujen kanssa saunomisillassa. Monia näin ensimmäistä kertaa palveluksesta pääsyn jälkeen ja yllättäen monta sotaa ehdittiin sotia uudestaan illan mittaan todella hienolla SavPr:n Veteraanimajalla... Sunnuntaina olisi ollut vuosittaiset House Partyt Jämsän Casablancassa, mutta orastava flunssa ei oikein nostanut bilefiilistä. Jospa tämä tästä. Tänään käytiin syömässä vanhempien kanssa pippuripihvit Elosella (pappa betalde). Listalla luki lisukevaihtoehtona uuniperuna, ja naureskelin, että yhdenkö potun siihen annokseen saa. Näin asia kuitenkin oli: en ole koskaan ikinä nähnyt vielä niin suurta perunaa, minkä tarjoilija foliossa pöytään toi! Se oli valehtelematta halkaisijaltaan n. 10cm ja muistutti enemmän jotain Tsernobylin kookospähkinää kuin tavallista matildaa. Mutta mikäs siinä, päällä oli vielä hyvää kermakastiketta ja hyvinhän siitä ateriasta nälkä lähti... =)
Päivän soundtrack: Timo Maas - Unite

6.4.2004 | 22:01
2,5 vuotta hyvin toimineelle Nokia 6210-puhelimelleni alkoivat eläkepäivät, kun ostin uuden luurin mallia Siemens SL55. Eräs matkapuhelinfirman työntekijä tarjosi lähes uutta puhelintaan asevelihintaan, joten eihän siitä voinut kieltäytyä... On nuo penteleet kehittyneet parissa vuodessa niin paljon, että joutui ihan oikeasti ensin vilkaisemaan ohjekirjaa että sai asetukset configuroitua haluamakseen. Ominaisuuksia näyttäisi riittävän enemmän kuin joka sormelle...

luuri

 

 

 

 

4.4.2004 | 15:44
Tuli oltua sitten radalla eilen. Hipat alkoivat Plenwaren saunatiloista, jossa muisteltiin taannoista Slovakian matkaa. Paikalle mahtui 80 ensiksi ilmoittautunutta ja alkuilta kului kivasti reissuvideoita katsellessa ja virvokkeita nauttien. Vähän ennen puoltayötä siirryimme vast'ikään avattuun yökerho Sokeriin, jonne onneksi porukallamme oli ilmainen sisäänpääsy eikä ovellakaan tarvinnut jonottaa. Paikka oli muuttunut melko täydellisesti Crazy Horsen ajoista ja nyt saman katon alla on tavallaan neljä eri ravintolaa. Itse yökerhon puoli oli aivan täyteen tupattu, joten viihdyimme enemmän samaan kompleksiin kuuluvassa The Cow:ssa ja lounge-puolelle tuoduilla mukavilla sohvilla... Itseasiassa viihtyminen oli sen verran aikaavievää, että uloslähtö venyi melkein aamuneljään asti. Tänään ohjelmassa tavalliset kanuunarituaalit: pizza, leffa, formula, tietokonepelailua ja pieni hengittelylenkki kauniissa kevätauringossa... =)
Hangover-päivän soundtrack: Cafe Del Mar - Volumen Cinco

3.4.2004 | 14:05
Ilmaisjakelulehti Nöjesguidenin sivuilla on kaksi varsin mielenkiintoista matkakertomusta toimittajan tekemistä 48 tunnin city breakeista Pariisiin ja New Yorkiin. Artikkeleissa tutustutaan pääasiassa paikallisiin katutason ruoka-, juoma- ja bilekulttuureihin, joissa erikoisia piirteitä riittää ainakin näin pohjoismaiseen elämään tottuneelle. Pariisin kertomus löytyy myös painetussa muodossa uusimmasta lehdestä.

2.4.2004 | 14:20
Ensi kuun jälkeen onkin jo sitten kesäkuu, eli hyvältä näyttää. En saanut mielenrauhaa vielä JavaScript-kikkailuiden jälkeenkään, joten muokkasin tämän blogin vielä vähän käyttäjä-
ystävällisemmäksi PHP:n avulla. Asiasta toiseen, Stockmannin hullut päivät tulivat omalla kohdallani melko edullisiksi, sillä ostin sieltä kolme vaatehenkaria hintaan 1,90. Olisi pitänyt varmaan tehdä Aku Ankat ja pukeutua haarniskaan, sen verran kylmää oli kyyti puolisotilaallisen mummoarmeijan keskellä... Kyseisen kampanjan keksijälle kyllä on pakko nostaa hattua siitä, miten verhoamalla kaikki keltaiseen saadaan ihmiset ostamaan hullunkiilto silmissä tavallisen hintaista tavaraa.

Kävin eilen asentamassa ADSL:n kummitädin perheelle Kangasalalle, jotta sieltäkin päästäisiin vauhdilla tiedon valtatielle! Oli varmasti elämäni kivuttomin asennus, kaikki alkoi toimimaan epäilyttävän helposti... =)

30.3.2004 | 22:56
Ciscon toiseksi viimeinen Final Exam oli tänään ja meni onneksi ihan hyvin (89% oikein). Tentin ansiosta saadun ylimääräisen vapaa-ajan käytin hyödyllisesti (?) ja fiksailin vähän tätä sivua. Aikaisemmin tämä blogi oli lätkäisty vain iframeen keskelle sivua, mutta nyt se tuodaan PHP:n include-komennolla taulukon soluun ja vanhat kuukaudet tulostetaan JavaScriptin avulla omaan pelkistettyyn ikkunaansa. Pyrin viemään scriptit Konehuoneeseen kaikkien nähtäville lähiaikoina. Tietoa etsiessäni törmäsin varsin laajaan Weppipakki-sivustoon, josta löytyy hyvin tietoa monista verkkojulkaisutekniikoista. Erittäin näppärä apu moneen ongelmaan.
Päivän soundtrack: William Orbit & Finley Quaey - Dice (Orbit remix)

29.3.2004 | 20:57
Blogit.fi on jakanut Suomen ensimmäiset weblog-palkinnot, Kultaiset Kuukkelit, eri tavoilla ansioituneille blogeille. Henkilökohtainen suosikkini on "Vuoden paras uusi blogi" -tittelin saanut Kysyn vaan, joka sisältää paljon huumoripitoista ja mielikuvituksellista kerrontaa! Onnea kaikille voittajille!

28.3.2004 | 18:13
Outo valoilmiö taivaalla laukaisi tahdosta riippumattoman kuntoilureaktion ja poljin kevään toistaiseksi pisimmän pyörälenkin! =D
Päivän soundtrack: Ladytron - 604

21.3.2004 | 20:33
Etukäteen hirvittää jo tuleva kouluviikko. Kaikkea kivaa on tarjolla yllinkyllin... =|
Päivän soundtrack: Franz Ferdinand - Take me out

17.3.2004 | 20:12
Cisco Systems pelasti minut taas tänään elämältä. Näennäinen vapaapäivä muuttui viiden tunnin tietoliikennesessioksi Ciscon Networking Academyn case studyn parissa. Configuroitavana oli verkko, joka sisälsi mm. 4 reititintä, 3 kytkintä, 3 virtual LANIA, trunkit sun muuta kivaa... Blah!

14.3.2004 | 18:43
Hyvin palvelleelle autolleni (Ferrarinpunainen Corolla) alkaa varmaan tulemaan tunnit täyteen pikkuhiljaa. Huollossa pohjasta löytyi reikä ja iskunvaimentimetkin alkavat vetelemään viimeisiään. Kai se on viimeistään syksyllä laitettava myyntilistalle...

11.3.2004 | 22:27
3/4-osaa tästäkin kouluvuodesta alkaa olemaan pulkassa. Ensi periodissa toivottavasti pääsee vähän kiinnostavampien aiheiden pariin (javascript ja ohjelmistojen tuotanto), alkoi tekijänoikeudellisten kysymysten pohtiminen pikkuhiljaa jo tympimään... Lisäksi lähiaikojen suunnitelmiin kuuluu mm. Tiinan & Anun synttäri-kekkerit ja Slovakia afterpartyt huhtikuun alussa. Ps. reissukuvia voi katsella täältä!

03.3.2004 | 17:06
Reilu viikko tosiaan vierähti reissussa Slovakiaan ja Unkariin. Kunnon halpamatkalaisina tietenkin matkustimme bussilla Tallinnasta Itä-Euroopan läpi 2000km Slovakiaan ja matka kesti noin 27h! Kolme päivää lomasta kului rinteessä Donovalyn ja Jasnan laskettelukeskuksissa. Rinteet olivat kyllä pitkiä ja korkeita, mutta aurinko ei oikein suostunut näyttäytymään suomalaisille turisteille ja näkyvyys huipuilla oli usein lähellä nollaa. Erityisesti mieltä ilahdutti Suomeen nähden todella edullinen hintataso, jonka ansiosta tuli tehtyä kaikkea sellaista mihin yleensä ei ole varaa. Esimerkiksi 0,7 vodkapullosta pyydettiin paikallisessa supermarketissa (auki 24h!) jäätävää kahden euron hintaa ja paikallisessa pihviravintolassa kolmen tunnin päivällisestä juomineen selvisi aivan kohtuullisella 12 euron laskulla! =D Kaksi päivää matkastamme vierähti sitten Budapestissä, joka olikin todella käymisen arvoinen paikka. Kiertoajelun ja kaupungilla pyörimisen lisäksi tuli käytyä mm. 2. maailmansodan aikana ja jälkeen kidutus- ja kuulustelupaikkana toimineessa "poliisitalossa" (House of Terror), joka oli kokemuksena aika scary.

20.2.2004 | 14:08 Tästä se lähtee jos lähtee: oman webbilogin ylläpitäminen. *taputuksia* Eli jos joku ei vielä tiedä mitä weblog tarkoittaa, niin sen voi tarkistaa vaikkapa myrsky.netistä. Kuten koko sivuston, niin myös tämän tarkoituksena olla kaikenlainen tekniikan ja nolifettämisen (kiitos Johnny hienosta termistä) leikkikenttä. Senpä takia ulkonäkö ja sisältö asiat voi vaihtua useinkin. =) Pyrin ehtimään aina silloin tällöin kirjoitteleen tänne... Tosin blogi jää heti tauolle omistajan suunnatessa huomenna viikoksi kohti Slovakiaa! Toivottavasti tullaan hengissä takaisin... ;)